Iltapäivä viidakossa
Iltapäivä viidakossa on kuuma ja kostea. Vesi virtaa laiskasti hyönteisten sirinä vierellään. Virtahepo on ankkuroitunut suvannon pohjaan. Ei se jaksa välittää, kun melon ohitse.Vihreys ja tuoksu on huumaava, odottava. Pysähtynyt, niin kuin pölyhiukkasten tanssia katsovalla suljetun osaston potilaalla. Aika kuluu, kuulemma, mutta tuntuu kuin hetki olisi pysähtynyt tähän. Hämähäkin seittiin linoleum-lattian nurkassa. Pois päästäkseen olisi kutistuttava millimetrin mittaiseksi ja tunkeuduttava lattialistan raosta pimeyteen. Jos pääsisi ohitse isosilmäisten saalistajien, kohtaisi materiaalikerrokset, joita hyväuskoiset työmiehet sommittelivat paikoilleen 70 vuotta sitten. Jos pääsisi siihen aikaan ja välttyisi vasaran paukahtavalta lyönniltä, voisi jäätelökioskin takana taas palata entisiin mittoihinsa. Joutuisi anastamaan naapurin pyykkinarulta tikkikankaisen kotimekon, jotta voisi astella niin kuin muut, näennäisen huolettomana tuoretta jalkakäytävää pitkin. Vielä ilman hullun leimaa o